tiistai 5. kesäkuuta 2012

Läähätän ja läkähdyn


2 kommenttia:

  1. Onpa tyypillä upeat värit kilvessään. Harvemmin näitä näin läheltä tuijottelee, vaikka olisi aihetta. Taapertavat sellaista vauhtia karkuun, että ne pitäisi liimata paikalleen, jotta saisin kunnon lähikuvia ja voisin tutkailla kauneuttaan. Liimasitko tämän tyypin, niin upea kuva kerrassaan, että taisinpa muuttua hetkeksi vallan vihreäksi, kateudesta kait. Kaunis pisarara muuten ja onko tuo kilpiveikko muuten juuri syömässä...?...:)

    VastaaPoista
  2. Juu, aihetta silmäilyyn riittää aina. Heh, en käyttänyt liimaa. Tämä tyyppi oli matkalla jonnekin, ei kertonut minne, ja arvelin että mitäpä se minulle kuuluikaan. Veijari oli valinnut pitkän ja vavalloisen tien halki neulas- ja risupöheikköiden. Voimaahan niillä riittää enemmän kuin konsanaan ihmisellä. Mutta matkan varrella ystävämme jäi aina silloin tällöin nököttämään ja haukkomaan henkeään. Näytti naureskelevan ja läähättävän, noin ihmisen mielikuvien mukaan asioita satuillen. Ruokailuhetki ei ole kyseessä, vaan kuten sanottua matkanteko. Määränpäänä lienee kuitenkin aina ruokailu tavalla tai toisella. Niinhän se yleensä on.
    Tyyppi jatkoi joka tapauksessa ylettömän vaiheikasta matkaansa terveenä eteenpäin, ties minne maailman turuille. Se poseerasi kiltisti, hauska veikko. Kiitos sanoistasi, Pitsit sekaisin!

    VastaaPoista